Äiti, 2 lasta ja koira: 3 viikon reissu Via Balticalle

Ennen matkaa Via Balticalle

Herätyskello soi.  Painan torkkua – kolmatta kertaa.  Nyt on PAKKO nousta! Töihin – TAAS!  Töistä tarhaan. Koira ulos. Ruokaostokset.  Pöperöä pöytään. Pakko chillata. Ups, kello onkin jo yli kahdeksan: koira ulos.  Joko valvon ja nautin omasta rauhasta iltamyöhään – ja maksan hinnan seuraavana päivänä -tai menen sovinnolla nukkumaan ajoissa (yleensä silloin kun todella kaadun sänkyyn).  Plääh! Monasti arjesta tulee mieleen se elokuva Päiväni murmelina (Groundhog Day), jossa päivä toistuu kerta toisensa jälkeen.  Tätäkö tämä elämä on? Kaipaan vaihtelua!

 

Nämä olivat fiilikset viime keväänä kun mietin, mitä sitä keksisi lomalle.  Olin myös täysin kypsä Suomen alituisesti viileään säähän, joten ensi reaktioni oli skannata aurinkolomia.  Minä ja kaksi lasta. Sitten vielä koiramme Nelson, minne hoitoon? Sekin maksaisi. Budjettimme oli pieni. Loputtoman etsimisen jälkeen jouduin vastenhakoisesti sulkemaan pois aurinkoloman  – liian kallista. Suomeen jääminen ei silti tullut kyseeseen – tulisin hulluksi.

 

Heureka!  Minulla oli auto, varsinainen rahareikä, joten miksen hyödyntäisi sitä?! Minne voisin sillä mennä?  Lyhyen mietinnän jälkeen, käyden kaikki ilmansuunnat mielessäni läpi, Via Baltica huusi nimeäni kutsuvasti.  Olin aiemminkin halunnut ajaa sen enkä lukuisista matkoistani huolimatta ollut koskaan aiemmin seikkaillut Virosta edemmäs etelään Latviaan, Liettuaan ja Puolaan.  Voisinpa jatkaa Prahaan asti – olin aina halunnut käydä siellä.

Mukaan lähtisi keskimmäinen lapseni Abie-Kaisa 11v ja kuopukseni Carlos 5v.  Voisin myös ottaa koiramme Nelsonin (kultaisen noutajan ja saksanpaimenkoiran lovechild 2v) mukaan ja täten välttyä hoitomaksuilta, joihin minulla ei ollut varaa.  Nelsonin rokotukset olivat kunnossa ja hänellä oli passi, joten sen enempiä valmisteluita koiran mukaan ottaminen ei vaatinut.  Aloin innostua matkasta – elämä alkoi taas tuntua siltä, miltä pitikin.  Minulla kun pitää aina olla jokin luu purtavana tai seikkailua.

 

Kakkoskuski olisi kiva saada niin voisin välillä huilata ja nauttia aikuisseurastakin.  Tämä toive ei kuitenkaan toteutunut parista kyselystä huolimatta. Ensinnä tyypin olisi pitänyt olla sellainen, jonka kanssa olisin viihtynyt.  Toiseksi ne pari, joilta kysyin eivät päässeet. No, mitäpä siitä. Olen aina viihtynyt lasteni seurassa, omassani myös 🙂

 

************

 

Lähipiirin reaktiot olivat sitten vähemmän kuin rohkaisevia: “ Yksin lasten kanssa?! Ja vielä koira mukana?!! Ootsä nyt ihan varma?? “  

“ Liikenne on sitten aivan hullua siellä.  Ajavat tuhatta ja sataa ja ohittelevat miten sattuu.  Rekkoja kannattaa myös varoa.” Myös korruptoituneista poliiseista ja maantierosvoista luin netistä.

 

Muiden reaktiot eivät ole minua aiemminkaan estäneet.  Suunnittelin matkaa innolla, mikä on aina ollut minulle puolet matkan nautinnosta.  Mielestäni hyvin suunniteltu antaa vapautta matkantekoon kun ei tarvitse viime tingassa selvitellä asioita ja stressata.  Toisaalta liian joustamaton suunnitelma on tylsä, sillä se sulkee pois spontaaniuden.

 

Reitti oli karkeasti jo selvillä, mutta tein siihen pieniä muutoksia sitä mukaa kun törmäsin artikkeleihin tai jonkin kohteen positiivisiin palautteisiin Tripadvisorissa tai muualla.

 

Seuraavaksi buukkasin meille Helsinki-Tallinna-Helsinki autopaketin, koska kesällä ei aina tiedä jos kaikki paikat ovat jo menneet.  

 

Budjetin laskin myös, jotta olisin jotakuinkin kartalla rahan kulun tahdista.  Lomaamme varten varasin kolme viikkoa. Selkeästi rahaa kuluisi meillä eniten kolmeen asiaan: yöpymisiin, bensaan ja ruokaan.  

 

Yöpymisten suhteen tein päätöksen että ostaisimme teltan – näin säästäisimme hotellikustannuksissa.  Lapsuudessani perheemme vietti paljon aikaa kierrellen niin Suomessa kuin muuaallakin Eurooppassa telttaillen ja minulla on paljon kivoja muistoja siitä.  Toinen kiva tapa yöpyä, jota ajattelin kokeilla matkallamme oli couchsurfing.  Niille teistä, joille tämä on uutta, voin suositella lämpimästi.  Couchsurfing.com -sivustolta löydät ihmisiä ympäri maailmaa, jotka vapaaehtoisesti ottavat vieraaksi ventovieraita.  Itse olin tähän mennessä toiminut useaan otteeseen vastaanottavana tahona eli minulla oli ollut vieraita mutten ollut ollut kenenkään vieraana.  Suoraan sanoen en kuitenkaan olettanut että kukaan välttämättä ottaisi vastaan äitiä kahden lapsen kanssa sekä 30-kiloista koiraa. Ajattelin että mikäli meitä onnistaisi niin sitten hyvä niin.

 

Voidessamme säästää yöpymisissä voisimme syödä pääosin ulkona – en halunnut kokata loman aikana.  Aamiaiset, välipalat ja iltapalat söisimme toki leirintäalueella. Lounaalla pääsisimme aina ravintolan valmiiseen pöytään – kuulosti hyvältä.

 

1. Viikko: Helsinki – Kazimierz Dolny

Matkalle lähtö koitti – jännittävää!  Olen reissannut paljon elämäni aikana, mutta nyt jännitti.  Oliko se koska lähdin ainoana aikuisena lasten ja koiran kanssa? Kaikki pelottelut liikenteen vaarallisuudesta? Oli, miten oli, oli ihanaa lähteä ja jo ensimmäisen päivän kuluessa jännitys helpotti ja tilalle tuli vain mahtava fiilis siitä, että tätä sen elämän pitäisikin olla: tunsin eläväni.  Ja mikä mahtavinta, lapseni näkisivät maailmaa – arvokkain perintö, mitä lapselle voi jättää.  Perintö, jonka omat vanhempani ovat minulle antaneet. Tuskin olisin se ihminen, joka olen, ilman kaikkia niitä kokemuksia, jotka olen reissuiltani saanut.

Näin jälkikäteen on aika huvittavaa huomioida että koko reissun haastavin osuus oli Helsingin länsiterminaalissa.  En ollut koskaan ollut autolla laivalla (kuskina siis) ja ensinnä oikean jonon löytäminen meni muutaman mutkan kautta.  Lopulta auto saatiin oikeaan laivaan ja menimme sisälle. Koirankin laivamatka sujui ongelmitta. Toinen luku olikin sitten löytää se meidän mother ship!  Seuraavan kerran pitänee ottaa ihan kuvia että muistaa minne päin laivaa autonsa parkkeerasi!

Lomamme oli kolmen viikon pituinen.  Ensimmäisenä viikkona ajoimme varmasti pisimmät päivämatkat päättyen viikon päätteeksi Kazimierz Dolnyyn Puolassa – 1003 kilometriä linnuntietä Helsingistä.  Tämä ei ollut niinkään suunniteltua vaan pikemminkin luontoäidin sanelemaa.  Säät olivat viileät ja sateiset, joten halusimme etelämmäs mahdollisimman joutuisasti.  Joka tapauksessa päivämatkat olivat myös suunniteltu lapset ja koira mielessä pitäen.

 

Tallinnaan lankakauppaan!

Jep, ei ehkä fiksuin idea tällä kokoonpanolla, mutta minun oli pakko saada matkalle jokin käsityöprojekti. Tallinnassa on paljon ihania käsityöliikkeitä, joten yksi visiitti lankakaupassa ennen kuin lähdemme ajamaan kohti Riikaa.

 

Tämä on vain yksi pieni alue todella suuresta käsityöliikkeestä, josta löytyy vaikka mitä! Suosittelen.

Ilmeisesti googlaamani lankakauppa Karnaluks OÜ on niin tunnettu että kun haahuilimme rakennuksen ulkopuolella eräs suomalainen mies kysyi: “ Etsinette lankakauppaa? “ ja opasti meidät sisään ovesta, josta ei olisi heti tullut mieleen lankakaupan sisäänkäynti.  Koiran jättäminen ulos hoitui pyörän vaijerilukon avulla.  Nelson nimittäin puree poikki kaikki remmit ja seuraa perässä ellei käytössä ole järeämmät aseet.  

 

Vierailu lankakaupassa jäi valitettavan lyhyeksi: kuuma sää ja malttamattomat lapset pakottivat minut valitsemaan langat nopeasti ja ei kun menoksi.

Pärnussa lounaalla

Pärnussa pysähdyimme vain lounaalla, sillä olin suunnitellut yöpyvämme siellä takaisin tullessa.  Jo Pärnussa oli mukavaa huomata, miten paljon helpompaa oli liikkua koiran kanssa. Ongelmitta saimme pöydän ravintolan terassilta, jossa Nelsonille tuotiin oitis vettä tarjoilijan omasta aloitteesta.  

Valitettavasti en voi kertoa, minkä ravintolan teressilla tässä aurinkokylvemme. En tiennyt ryhtyväni näistä bloggaamaan, joten en laittanut kaikkea muistiin.

 

 

Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa kohti Riikaa, mikä oli varsin kunnianhimoinen päivämatka ottaen huomioon, miten meillä tuhraantui aikaa Tallinnassa.

 

Rajanylitys Latviaan ja kohti Riikaa

Rajan ylitykset sujuivat ilman minkäänlaisia muodollisuuksia mennen tullen (Viro, Latvia, Liettua, Puola). Ainoastaan Helsingissä laivaan mennessä oli huolellinen passien tarkistus.

Latvian rajanylitys sujui läpiajamalla. Ei rajavartijoita, eikä mitään rajanylitysmuodollisuuksia.  Vieressä vain vilahti se tunnettu, suomalaisten ja virolaisten vierailema alkoholimyymäälä.

Tulimme perille myöhään tietämättä, missä yöpyä. Loppujen lopuksi ajoin vanhaan kaupunkiin koska olin löytänyt Tripadvisorin avulla B&B:n.  Se oli kuitenkin jo kiinni, joten suunnistin sen vieressä olevaan hotelliin. Liian kallis. Infotiskin työntekijä oli kuitenkin avulias ja etsi meille toisen hotellin vanhassa kaupungissa, mikä sopi budjettiimme.

Parkkipaikan löytäminen Riikan vanhassa kaupungissa voi olla ongelmallista.  Hotellilla ei ollut omaa parkkipaikkaa vierailleen vaan olisi pitänyt jättää auto jonkin matkan päässä sijaitsevalle maksulliselle parkkipaikalle.  Olin väsynyt, samoin lapset, joten päätin jättää auton aivan hotellin viereen seurauksista välittämättä.  Ei pitäisi varmaan mainostaa, mutta sakkohan siitä seurasi – onneksi niitä ei peritä – ei ainakaan ennen kuin kyseessä on isompi summa. 🙂

Aamun haasteeksi osoittautui koiran jättäminen  hotellihuoneeseen aamiaisemme ajaksi.  Huoneen ovea ei voinut lukita avaimella vaan se oli ns. automaattilukossa ulkoapäin sisälle pyrittäessä.  Ovi kuitenkin avautui käsikahvasta sisäpuolelta, joten joka kerta kun yritimme lasten kanssa lähteä aamiaiselle Nelson hauvamme seurasi perässä!  Lopulta hänet oli lukittava aamiaisen ajaksi vaijerilukolla patteriin.

 

Kävelykatu Riikassa.

Riikan vanha kaupunki oli kiva, mutta täytyy myöntää että säiden suhteen meillä oli tosi kurja tuuri – pelkkää kylmää sadetta.  Tämän vuoksi suunnitelmamme yöpyä Jurmalassa leirintäalueella menivät myös mönkään, sillä koko alue oli aivan autio, harmaa ja litimärkä.  Olin aiemmin googlannut potentiaalisen leirintäalueen, joten kävimme katsastamassa sen.  Pelkkää kuralätäkköä ja ränsistyneen näköisiä puumajoja.  Jurmala oli siis pettymys.  Menisin sinne kuitenkin uudelleen, mikäli säät olisivat suotuisammat.  Paikka olisi varmasti maineensa arvoinen toisissa olosuhteissa. 

Päätimme palata Riikaan. Mietimme lasten kanssa lounaalla, missä olisimme toisen yön. Päätin kokeilla olisiko kukaan couchsurfari seudulla halukas ottamaan meitä kotiinsa.  

Nuoret couchsurffaajat. Käy tutustumassa: couchsurfing.com

Meitä onnisti! Saimme kutsun paikalliselta perheeltä. He asuivat hieman kaupungin ulkopuolella hevoshakojen lähellä, oikein mukavassa luhtatalossa. Kotona oli perheen äiti ja myöhemmin isäkin, lapset olivat reissussa, joten saimme yöpyä suuressa lastenhuoneessa.  Täytyy sanoa että ensimmäinen kokemukseni couchsurfaajana oli mitä miellyttävin. Lämminhenkinen vastaanotto ja mukavat oltavat. Juttelimme emännän kanssa pitkän tovin ja hän osoittautui oikein mukavaksi. Kaiken kaikkiaan paremmat oltavat kuin hotellissa ja vieläpä ilmaiseksi.

 

Kohti Liettuaa

Mikäli olisimme jatkaneet suoraan Via Balticaa pitkin Kaunakseen, olisimme valinneet tien E67.  Olin kuitenkin törmännyt artikkeliin Hesarissa, jossa suositeltiin pienempää tietä A9 ja A8 kohti Ristinmäkeä ja Siauliaita.

Ristien Mäki

Ristien mäen tai Ristikukkulan historia on kiehtova ja suosittelen siihen perehtymään.  Paikka on lähellä Siauliain kaupunkia (Riikasta päin ajaen ennen Siauliaita) ja se on helppo löytää.  Kohde on erittäin lapsi- ja koiraystävällinen.  Paikalla on parkkipaikka ja matkamuistomyymälä sekä vessat ja itse nähtävyys on lyhyen kävelymatkan päässä ulkona.

Ristien mäki, Liettua.

Lounaalle pysähdyimmekin sitten Siauliaihin.

Siauliai

Lounasta söimme Siauliaissa.  Ruoka oli hyvää ja edullista.  Istuimme terassilla ja katseeni osui vastapäisessä kadunkulmassa sijaitsevaan leipomoon.  Sieltä oli haettava latte ajomatkaa varten ja liettualaisia leipomuksia.

Loistavaa kahvia ja vaikkeivät leipomukset lyö laudalta ranskalaisia vastaavia, olivat ne todella hyviä.  Latte ja kokonainen muovipussillinen leipomuksia maksoi noin 5€!!!

Tämän hintailakoinnin jälkeen oli pettymys ostaa torilta puoli litraa mansikoita jotakuinkin Suomen hinnoin.  Noh, ehkä ei ollut vielä mansikoiden sesonki.

 

Oli aika jättää hyvästit Siauliaille ja suunnistaa kohti seuraavaa yöpymispaikkaamme – Kaunas -nimiseen kaupunkiin.

 

 

Kaunas

Oli taas jo ilta kun saavuimme Kaunakseen.  En ollut näemmä oppinut mitään edellisestä yöpymisestämme Riikassa, sillä meillä ei ollut mitään yöpaikkaa tiedossa!  Ensimmäinen hotelli, josta huonetta yritimme varata oli täysi mutta onneksi lähistöltä löytyi toinen, jossa oli tilaa.  Taisi olla nimeltään Hotelli Kaunas ja sijaitsi kävelykadun varrella.  Voin suositella.  Palvelu oli erinomaista ja aamiaisbuffet erittäin hyvä.

Olin yrittänyt löytää couchsurfarin meitä emännöimään myös Kaunasissa, mutten löytänyt.  

Kaunas on kaunis pieni kaupunki.  Koska säät olivat edelleen varsin viileät ja sateiset, päätimme yöpyä kaupungissa vain yhden yön ja jatkaa matkaa etelämmäksi.  Kylmät ja sateiset säät sekä pitkät ajomatkat olivat syynä siihen ettemme olleet vielä vihkineet telttaa käyttöömme.  Tämä muuttuisi pian Varsovassa.

 

Varsova

Seuraava yöpymispaikkamme olikin sitten Varsovassa.  Vihdoin sää oli muuttunut kesäiseksi ja vihdoin olin tehnyt ennalta yöpymisvarauksen!  Bussimatkan päässä kaupungin keskustasta sijaitsi leirintäalue Camping WOK.

Ensimmäinen ilta sujui ihan telttaa pystyttäessä ja asettautuen yöpuulle.  Oli todella mukavaa että leirintäalueella oli pieni ravintola, jossa pystyi tilaamaan iltapalaa ettei tarvinnut miettiä, mitä laittaa ruoaksi kun lapset olivat väsyneitä ja kaikki nälkäisiä. Nelson ei päässyt ravintolaan, sillä hän oli ollut tuhma.  Olin sitonut hänet Motonetistä ostamallani metalliketjulla puuhun telttaa pystyttäessäni.  Lapset eivät tietenkään auttaneet vaan juoksentelivat pitkin poikin leirintäaluetta eläkeläisten syödessä iltapalaa karavaanareidensa eteen pystyttämiensä heiveröisten retkipöytien ääressä.  Noh, Nelson halusi tietty lasten mukaan ja sitähän ei mikään metalliketju pidätellyt!  Läheltä piti ettemme saaneet häätöä koko paikasta……………näin ollen Nelson istua kökötti autossa meidän syödessämme iltapalan ravintolan terassilla.  

Leirintäalueen läheltä, kävelymatkan päästä, löytyi ruokakauppa, josta kävimme seuraavana aamuna hakemassa kaiken tarvittavan aamiaisen ja välipalojen tekemistä varten.  Ruokia pystyi säilyttämään kaikille yhteisessä jääkaapissa, mikä oli käytäntö kaikissa matkamme aikana yöpymissämme leirintäalueissa.

Taustalla leirintäaluetta, tässä näkyy leirintäalueen keittiötä taustalla ja katettu ruokailualue. Ulkoterassilla oli myös puugrilli ja pääsy ravintolan puolelle. Leirintäalueella oli myös erillinen suihku- ja vessarakennus sekä pieni motelli.

Vietimme Varsovassa kaksi yötä.  Kaupungilla kävimme yhtenä päivänä.  Näin ollen kokemukseni Varsovasta jäi todella pintapuoliseksi.  Viimeistään nyt huomasin että kun on liikenteessä kahden lapsen ja koiran kanssa, on paljon miellyttävämpää ja rentouttavampaa viipyä maaseudulla tai pienissä kaupungeissa.

Kävimme kuitenkin keskustassa yhtenä päivänä.  Camping WOK on lyhyen bussimatkan päässä keskustasta.  Mikäli matkustat koiran kanssa, varustaudu kuonokopalla sillä ilman sitä rekkusi ei bussiin pääse – ei ainakaan jos on iso kuten Nelson.

Bussin jätettyä meidät jonnekin päin keskustaa, otimme vielä raitiovaunun kävelykadulle.  Nälkäisinä jäimme syömään ensimmäiseen kivannäköiseen ravintolaan.   Frida -nimisen meksikolaisen ravintolan meininki tuntui rennolta ja trendikkäältä, joten otimme pöydän terassilta, jossa oli mukava katsoa Nowy Świat -kadun meininkiä.  Jälleen kerran totesin tyytyväisenä kuinka helppoa oli syödä ulkona Nelson mukana, vaikka olikin kiireinen lauantai-ilta.

 

Nämä vekkulit sateenvarjoasetelmat jäivät matkamme mysteeriksi. Niitä oli monessa puolalaisessa kaupungissa, kaikki hieman erilaisia mutta yhtä kaikki sateenvarjoista koostettuja. Kenties joku lukijoista osaisi kertoa jotain niiden merkityksestä…

 

Illallista oli mukava sulatella kävellen.  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä lehmä oli tietty lasten mielestä hauskinta          Varsovan keskustassa 🙂

Taksilla pääsimme kätevästi takaisin leirintäalueelle.  Mikäli tämä kuulostaa tuhlaavaiselta, niin sitä se varmaan olisikin ollut Suomessa.  Pikkuhiljaa minulle kuitenkin valkeni että voisimme tuhlata Puolassa aiemmin suunniteltua enemmän: 1€ vastasi neljää paikallista zlotya!

Viihdyimme teltassa todella hyvin. Oli ihana nukkua kaikki samassa läjässä! 🙂

Leirintäalueelta ostin todella hyvän kartan Puolan eri leirintäalueista.  Isäntä suositteli että ajaisimme Krakovaan Kazimierz Dolnyn ja Sandomierzin kautta.  Niinpä matkamme jatkui pois suurkaupungin katkuista kohti pienempiä ja rauhallisempia kohteita vaikkakin Krakovaa kohti.

 

Kazimierz Dolny

Kaunis, pieni kaupunki Vistula -joen itäisellä rannalla, Pulawyn maakunnassa, Lublinin läänissä.  En olisi ikinä tänne älynnyt tulla ellei Camping WOK:n isäntä olisi sitä minulle suositellut – paikallisten suosituksia kannattaa aina kuunnella.  Kazimierz Dolny on suosittu turistikohde, vaikka kaupunki on pieni.  Missään vaiheessa ei tarvinnut ahdistua liiallisesta väenpaljoudesta ja lasten kanssa oli mukava kävellä paikasta toiseen.

Matka Varsovasta Kazimierz Dolnyyn oli kaunis ja etäisyys juuri sopiva yhden päivän ajoksi.  Saavuimme pienelle ja kotoisalle leirintäalueelle hyvissä ajoin päivällä.

Leirintäalue koostui suuresta kivirakennuksesta, jonka sisällä olivat wc, suihkutilat, tiskauspiste ja pyykinpesukone.  Pihalla oli katos, jonka alla oli ruokailupöytä ja isäntä piti tulta yllä hienosti värkätyssä grillissä.  Teltan sai pystyttää nurmelle.  Kaikki tarpeellinen löytyi ja mikä parasta leirintäalueen

Vistula -joen rannalla

isäntäperhe oli todella ystävällinen.

Kuten mainitsin Kazimierz Dolny sijaitsee

joen rannalla.  Se tuntui virkistävältä Puolassa, jossa harva paikka on veden äärellä – ainakin siltä se tuntui suomalaisesta.  Koko kahden viikon ajan, jonka Puolassa vietimme, Kazimierz Dolny oli ainut paikka, jossa olimme luonnon veden äärellä.

 


Kazimierz Dolny on ideaali kohde lasten kanssa: rentouttava ja leppoisa ja kaunista katseltavaa riittää.

 

Olin jo tähän mennessä todennut että matka tuntui paljon kivemmalta kun ajomatkan pituus ei ylittäisi lasten ja koiran sietokykyä.  Näin ollen olin myös alkanut kyseenalaistaa alkuperäistä matkasuunnitelmaani ajaa Prahaan asti.  Kazimierz Dolnyn leirintäalueella tutustuin puolalaiseen perheenäitiin, joka ylisti Puolan kaakkoista aluetta ja kehoitti minua käymään Solinas -nimisessä paikassa – Puolan Slovakian ja Ukrainan välisellä alueella.  Nainen kertoi alueen olevan Puolan Toscana.  Noh, minä kun olen aina halunnut käydä Toscanassa, olin oitis myyty.  Niinpä päätin Kazimierz Dolnyssa muuttaa matkasuunnitelmaani siten että menisimme Krakovasta Solinakseen.  Näin siitäkin huolimatta että olin jo onnistunut löytämään meille couchsurfing emännän Ostravasta, Tsekeistä – se jääköön toiseen kertaan.

 

2. viikko: Sandomierz-Zamość

Ensimmäinen viikko oli kulunut hienosti.  Alkujännitys oli kaikonnut päivässä, matka sujui ongelmitta, sää oli parantunut huikeasti Puolan puolella ja matkaamme siivitti vahva euro ja Puolan huokeat hinnat.  Olin tehnyt matkasuunnitelman kuten tapoihini kuuluu mutta olen aina valmis poikkeamaan suunnitellusta jos se tuntuu hyvältä.  Olimme jo tähän asti poikenneet monesti suunnitellusta.  Seuraavaksi suuntaisimme kohti Puolan pikku-Krakovaa, Sandomierziä, josta ajaisimme oikeaan Krakovaan.  Krakovahan oli osa alkuperäistä matkasuunnitelmaani.  Poiketen alkuperäisestä suunnitelmastani, ajaisimme Krakovasta Solinakseen.  Tämän pitemmälle en tiennyt enää matkasuunnitelmaa, sillä Solinashan oli tullut suosituksena siltä tapaamaltani puolalaisnaiselta.

Sandomierz

Sandomierz oli toinen kohde, Kazimierz Dolnyn lisäksi, jota Varsovan leirintäalueen isäntä oli minulle suositellut.  Hän oli kertonut että Sandomierziä kutsutaan Pikku Krakovaksi.  Nimi oli varsin osuva, sillä habitukseltaan pieni kaupunki oli tosiaan yhtä edustavan näköinen kuin Krakova mutta pienempi – minkä jälleen kerran koin ehdottomana plussana lasten kanssa matkustaessa.

Leirintäalueemme sijaitsi kukkulalla sijaitsevan vanhan kaupungin juurella.  Muuten viihtyisä leirintäalue oli kuitenkin vilkkaan tien vieressä, mikä häiritsi etenkin öiseen aikaan.  Itse kaupunki oli todella ihastuttava!

Leirintäalueemme oli aidattu ja takaata pääsi ulos suoraan pitkille portaille, jotka johtivat kukkulan laelle, jonne vanha kaupunki oli rakennettu (kuvassa näkyy vain osa portaista).  Portailla näkyvä hääpari oli yksi monista matkamme aikana nähdyistä.  Mietimme meneekö niin moni kesällä naimisiin vai onko tämä ihan turisteja varten järjestetty.

Sää suosi ja Sandomierz oli todella ihastuttava kaupunki.

 

 

 

Näissä kuvissa näkyy jo lupausta tulevan yön ukkosmyrskystä.
Torin laidassa oli tällainen vanha, ihastuttava jäätelökioski. Kadun varrelta löytynyt ei näyttänyt huonolta sekään (ks. oik.).

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kauhujen yö

Seuraava yö olikin sitten varsinainen kauhujen yö.

 

 

Nukkumaan mennessä kuulimme ukkosen järähtelevän jossain kaukana.  Tyttäreni Abie-Kaisa pelkää ukkosta, joten hän oli kireänä kuin viulun kieli ja kyseli taukoamatta 1001 kysymystä ukkosilman vaarallisuudesta.  Samaan aikaan kun vastailin tyttäreni kysymyksiin, kuuntelin, miten ukkosrintama selkeästi lähestyi ja ukkosen ja salaman välinen ero kapeni.  Minuakin rupesi pelottamaan.  Taivas oli musta, viereisen tien normaalisti häiritsevää liikenteen melua ei kuulunut enää lainkaan – sen oli korvannut räjähtelevä ukkosen pauke ja huikeat salamat.  Satoi rankasti.  Kurkkasin ulos teltasta nähdäkseni, olivatko kanssatelttailijat poistuneet teltoistaan vaikkapa yleisten vessojen ja keittiötilojen suojaan – en nähnyt ketään.  Kaikki tuntuivat nukkuvan teltoissaan.  Kaiken lisäksi minulla oli hirveä vessahätä!  En uskaltanut lähteä vessaan ja vaikka olisin uskaltanut tässä vaiheessa Abie vapisi kuin haavan lehti ja vaati että siirtyisimme kaikki autoon.

No, sinnehän me kaikki sitten ahtauduimme keskellä myräkkää, sadetta ja yön pimeyttä jota vähän väliä salama valaisi.  Minä, kaksi lasta ja iso koira autossa.  Carlos parka ei ymmärtänyt tästä kaikesta paljoakaan.  Hän oli väsynyt ja olisi vain halunnut nukkua.  Abie sen sijaan ei tainnut nukkua paljoakaan – kuten ei myöskään Nelson, joka läähätti auton ikkunat huuruun ja poti selkeästi jonkinasteista ahdistusta.  Minulla oli rakko viittä vaille räjähtämispistettä aina aamuyöhön asti, jolloin en vain kestänyt enää ja vastoin Abien vastusteluja juoksin leirintäalueen vessaan.  Päätin myös aamuyöstä etten enää välittänyt elänkö vai kuolenko – nukkuisin loppuyön teltassa!  Näin siirryimme vihdoin kaikki takaisin telttaan.

Ennen matkaamme olin harkinnut yöpymistä autossa ja googlannutkin asiasta kokemuksia.  Nyt voin varmuudella todeta ja muitakin neuvoa:  älä ikinä majaile yötäsi autossa!  Ainakaan jos arvostat edes jonkinlaista mukavuutta.  Eri asia toki jos autosi on suunniteltu majapaikaksi tai tilanne on pakottava.

 

Krakova

Selvisimme kuitenkin hengissä Sandomierzin myrskystä ja telttamme kuivuttua kokosimme taas kimpsumme ja kampsumme ja suuntasimme kulkumme kohti seuraavaa etappia: Krakovaa.  Krakovassa meillä oli jo valmiina paikkavaraus leirintäalueelle, josta olin ottanut selvää jo Suomessa: Camping Clepardia.

 

jatkuu….

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *